Anteeksi viivytys!

Lauantain päiväkonsertissa oli ihan kivasti porukkaa. Ensimmäisenä näytettiin festareiden Reality specialin osaanottajat ja bongasin joukosta tutun kaustislaisen! Kritiikkiä jos saa miksauksesta tähän väliin sanoa, niin house bandi oli liian kovalla ja on yhä edelleen. House bandin vieraana oli gospelstara 2007, joka lauloi Tilkkutäkki ja Kahden maan kansalainen -kappaleet. Jälkkimäisen aikana tuli screenille ilmoitus "Areena on suljettu", mikä hieman hämmästytti, tavanomaisen "Permanto on suljettu" tekstin sijaan.Eiköhän tästäkin kuitenkin selvitä :D

Päivi Niemi puhui jälleen hyvin innokkaasti ja innostavasti hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemisen tarpeesta. Näkökulma oli kiinnostava, mutta täytyy myöntää, etten vielä kahden aikaan päivälläkään ollut niin hereillä, että osaisin kertoa puheen koko sisällön.

Ehdottomasti päivän kohokohta ja oma suosikkini vierailevista tähdistä saapui lavalle huikean salamavalo- ja huutokonsertin saattelemana Claas P. Jambor. Päiväkonsertissakin oli jo permanto siis täynnä ja katsomotkin täyttyivät kiitettävästi. Energiaa keikasta ei puuttunut tälläkään kertaa. Itse istuin alakatsomossa, mutta silti teki välillä mieli nousta hyppimään. Kiva, että bändi soitti ennestään tuttuja kappaleita ja yleisön sai siten mukaan hyvin. Pidin kyseisen bändin keikasta ehkä vielä enemmän kuin seuraavan.

The Rain veti päiväkonsertin viimeisenä. Vaikka yleisö oli mukana huikeasti, kuten yleensä ja Rain veti hyvin, jäin kaipaamaan lisää vanhempaa tuotantoa. Jotenkin keikka tuntui taas loppuvan liian pian. Lavan räjäytti The Rain enkelikuoronsa Sami Aspin ja toisen tyypin (jonka nimeä en muista, mutta on laulanut levyillä stemmoja) kanssa - kirjaimellisesti! Jälleen saatiin Turkuhalli täyteen pahanhajuista pyro-savua. Parin uuden kappaleen jälkeen "On vuoro sotilaan, on vuoro tappaa." Keikalla kuultiin siis muutama klassikko: oma suosikkini Sotilas, Tulta ja Tuuli kulkee. Muuten kappaleet olivat uusia, joille itse en erityisemmin lämpeä. Mutta kaiken kaikkiaan hieno keikka ja hieno konsertti =)

Jenna